Minne tie vie

Tahdon vain valokuvata.
Liittää blogiin kuvia.
Tehdä kalenterin.
Kirjoittaa runokirjan.
Tahdon vain muistijäljen,
jota kädessä pitää.
Olkoonkin kyynelein tehty.

Tahdon vain saada kuvat koneelle.
Koneen toiminnassa
ja käsittelyohjelman
opittuna.

Tahdon vain kirjoittaa uuden kirjan.
Lisätä kuvat.
Tehdä näkyvän jäljen.
Laittaa kirjahyllyyn.
Ansioitten joukkoon.
En jaksa odottaa.

Minä odotan silti.
Jostakin syystä.
En itsekään tiedä miksi olen kärsivällinen.
Kun niin tahdon valmiin tuloksen.

"Käymme kauppaa ajalla."
Ääni sisällä pääni.
Ääni, jota kutsuu itkemään.
"Itke minua vasten."
Ja minä tahdon vain uuden siiderin.

"Kiitos, että sain kirjoittaa nämä runot."
Ääni sisällä pääni ohjaa sanomaan.
"Käymme kauppaa ajalla."

Minä tiedän, ketkä ja keiden tähden.
Minä käsitän kokonaisuuden.
Ajoittain ja hetkittäin.

Mutta minä ikävöin vain sinua.
Jota en voi saada.

Näinä iltoina, yksin, mutta vailla hätää.
Minä kuvittelen, että kutsun sinut kylään.
Sinä saavut. Olet vihainen.
"Kutsut liian myöhään", sanot.
"Olen jo matkalla helvettiin,
joka on minunlaiselleni taivas."

Hyvää saa antamalla.
Minä en kestä katsoa sinua silmiin.
Minä muistan menneet.
Ja kadonneen vanhan kameran,
jonka tahdon takaisin.

En tiedä, miksi juuri se on niin tärkeä.
Virstanpylväs matkallani.
Minun ikiomani.
Minä väitän niin.
En voi menettää enempää.
Ei ole varaa, antaa kaiken mennä pois.

Minä pysyn yksinäisyydessäni.
Pysyn hetkissä helpotuksen.
Se itkettää, mutta se on hyväksyttävä.
Ei ole ketään tätä taakkaa jakamaan.
Minun tielläni ei ole pakopaikkoja,
kuin aamuisin bussissa
ja iltapäivällä kahvilassa.
Koira oppii odottamaan pakkasessa.

Menen sinne, minne tie vie,
sanoo vanha kappale.
Minä osasin laulaa sen.
Se oli kaunis laulu.
Minulla on kauniita muistoja.

"Minne tie vie, sinne mennä tahdon.
Olen matkalla mielin levollisin."

Kiitos, hetkestä helpotuksen,
kun sanat tulevat ulos.
Hetkellä helpolla jaksan taas,
yön yhden taivaltaa.