Elää läpi - joulu

Joulu.
Joulu Oulun helmassa.
Joulu Jeesus-lapsen syntymäpäivänä.

Joulu kuusenvaloissa.
Joulu lahjapaketteina.
Ostan sinulle jotain vielä. Jotain ihanaa.

Minä ostan sinulle hyvän tuoksun.
Tuoksun, joka miellyttää.
Lumoaa. Luo taikaa.

Ehkä.

Joulu. Paketteja. Valoja.
Kynttilöitä ja kuumaa juomaa.
Yhdessäoloa, joululauluja, rauhaa.

Ehkä.

Voisin luvata. Tai olla lupaamatta.
Voisin luvata liikaa, tai olla lupaamatta mitään.
Tahdon jotain: sinut jouluksi.

Melkein, kuin kuvaisi uudelleen menneen joulun,
mutta tarkempina kuvina. Tarkempina aisteina.
Tarkempina lauluina. Nimettynä.

Minä rakastan sinua, laitan sen pakettiin.
Minä rakastan sinua, kirjoitan sen päiväkirjaan.
Minä rakastan sinua, teen siitä laulun.

Rakastan, koska rakkaus on elämän ainoa tähti.
Elämän ainoa tähti, jota kannattaa elää läpi.

Taivaan värit

Alkuun se on hankalaa. Oppia uusi ohjelma.
Kun reitti vakiintuu, aika nopeutuu, kuva tarkentuu.
Eikä tunnu hankalalta avata ohjelmaa.

Tämä on minun reittini, mutta myös muistijäljen tie.
Alkuun on hankala ylittää itsensä tai rajansa.
"Limitations", lukee kyltissä ja se vakuuttaa sinulle,
että olet aina se pieni ja onneton, joka olet aina ollut.

Mene kyltin ohitse ja katsele taivasta:
"Onko taivaalla rajoja?"
Mitkä siis ovat taivaan rajat,
ja mitkä ovat sinun rajasi?

Menettele oikein ja se ei kostaudu kyvyttömänä kiukkuna.
Päin vastoin, ilomieli on kevyt kantaa, vaikka se maksaakin aikaa.
"Minä kiitän tästä päivästä", sano.
Sano, että sinulle riittää, että saat väliin lentää huolta vailla.
Tallenna muistoiksi elämäsi.
Väitä, että sinulla oli elämä.
Hymyile kuolinvuoteella.
Pidä kiinni. Hyvistä ihmisistä.

Miksi itselleni ohjeita kirjoitan?
Miksen vain mene nukkumaan, kuten maailma huutaa?
Miksi yhä valvoa ja miettiä, mikä suunta ja mikä määränpää?
Näkymätön käsi ohjaa kohtaloitamme,
tai valintamme?
Voimmeko valita vastoin kohtaloa?
Voimmeko muuttaa elämämme suuntaa?

Minä kaipaan sitä tunnetta, kun saan katsoa toista silmiin.
Eikä toinen käänny pois.
Sinua minä kaipaan. Sinua, joka et kanna menneitä mukana.
Minua minä kaipaan, joka ei kanna menneitä mukana.
Mutta minä en ole vielä minä. En se minä.
Olen edelleen menneisyyden vanki.

Minulle annettiin muutama tunti ja kamera:
"Kuvaa mitä näet." Mitä näen?
Näin kauniin aamuruskon ja täydenkuun.
Näin kauneimman taivaan pitkään aikaan.
Näin niin kauniin purppuran ja vaalean violetin,
että toivoin, että olisi ollut kamera mukana.

Sinä et sitä nähnyt, koska et kiinnitä huomiota taivaan väreihin.

Minne tie vie

Tahdon vain valokuvata.
Liittää blogiin kuvia.
Tehdä kalenterin.
Kirjoittaa runokirjan.
Tahdon vain muistijäljen,
jota kädessä pitää.
Olkoonkin kyynelein tehty.

Tahdon vain saada kuvat koneelle.
Koneen toiminnassa
ja käsittelyohjelman
opittuna.

Tahdon vain kirjoittaa uuden kirjan.
Lisätä kuvat.
Tehdä näkyvän jäljen.
Laittaa kirjahyllyyn.
Ansioitten joukkoon.
En jaksa odottaa.

Minä odotan silti.
Jostakin syystä.
En itsekään tiedä miksi olen kärsivällinen.
Kun niin tahdon valmiin tuloksen.

"Käymme kauppaa ajalla."
Ääni sisällä pääni.
Ääni, jota kutsuu itkemään.
"Itke minua vasten."
Ja minä tahdon vain uuden siiderin.

"Kiitos, että sain kirjoittaa nämä runot."
Ääni sisällä pääni ohjaa sanomaan.
"Käymme kauppaa ajalla."

Minä tiedän, ketkä ja keiden tähden.
Minä käsitän kokonaisuuden.
Ajoittain ja hetkittäin.

Mutta minä ikävöin vain sinua.
Jota en voi saada.

Näinä iltoina, yksin, mutta vailla hätää.
Minä kuvittelen, että kutsun sinut kylään.
Sinä saavut. Olet vihainen.
"Kutsut liian myöhään", sanot.
"Olen jo matkalla helvettiin,
joka on minunlaiselleni taivas."

Hyvää saa antamalla.
Minä en kestä katsoa sinua silmiin.
Minä muistan menneet.
Ja kadonneen vanhan kameran,
jonka tahdon takaisin.

En tiedä, miksi juuri se on niin tärkeä.
Virstanpylväs matkallani.
Minun ikiomani.
Minä väitän niin.
En voi menettää enempää.
Ei ole varaa, antaa kaiken mennä pois.

Minä pysyn yksinäisyydessäni.
Pysyn hetkissä helpotuksen.
Se itkettää, mutta se on hyväksyttävä.
Ei ole ketään tätä taakkaa jakamaan.
Minun tielläni ei ole pakopaikkoja,
kuin aamuisin bussissa
ja iltapäivällä kahvilassa.
Koira oppii odottamaan pakkasessa.

Menen sinne, minne tie vie,
sanoo vanha kappale.
Minä osasin laulaa sen.
Se oli kaunis laulu.
Minulla on kauniita muistoja.

"Minne tie vie, sinne mennä tahdon.
Olen matkalla mielin levollisin."

Kiitos, hetkestä helpotuksen,
kun sanat tulevat ulos.
Hetkellä helpolla jaksan taas,
yön yhden taivaltaa.

Jos ei ole hätä

Se oli hankala ohjelma. En oppinut sitä heti.
Minä tunsin kiireen ja hädän.
Minä en malttanut opetella.
Epätoivo voitti minut.

Minä suljin ohjelman ajatellen:
"Joku toinen kauniimpi päivä."
Ja minä odotan. Minä odotan.
Minä jaksan odottaa.

Joskus olen opas,
useimmiten opastettava.
Joskus kiire seisahtuu.
Ja silloin olen minä.
Silloin minä olen minä.
Ja sinä olet sinä.

Sellaisia hetkiä on pikkujouluina.
Kun kiireelliset ja ahneet
ovat lomalla.

Tule siis rakkaani, ja tuo mun kamera.
Tule ja joudu, ennen kuin tulee yö.
Älä lyö. Ja saat hengittää.
Omilla keuhkoillasi.
Tuntea, mitä elämä voi toisinaan olla,
jos ei ole hätä.

Osaan sanoa kymmenellä kielellä "kiitos."

Älä turhaan lausu nimeä Hänen.
Älä turhaan pilkkaa Häntä, johon et usko.
Jos tuntea voit lämpimän käden,
ja jos sinua kantaa tuonenlaakso.
Älä pelkää - älä vanno mitään.

Melkein aina silloin kun,
luulet, ettet jaksa enempää.
Avaat lippaan suljetun,
ja kannat taivasta sisällä sun pään.
Älä mitään pelkää - älä vanno mitään.

Kun kaipaat rohkaisua ja lämmintä sanaa.
Kun et enää usko, että on mitään, mihin palata.
Ole hiljaa ja rukoile salaa.
Hän ei sinulta rakkauttaan voi salata.
Älä mitään koskaan pelkää - älä vanno mitään.

Kun joutuu ilta ja melkein on jo yö.
Luulet, että hetken tämän voit rentoutua.
Minä hymyilen sinulle ja odotan. Yö.
Saapuu aina, ilman sinua.
Älä mitään pelkää koskaan, rakas, - älä vanno mitään.

Kun silmät suljet ja uneen kuljet.
Minä olen tässä ja odotan.
Yö tuo lumen, aamun valkean.
Minä en sinua kadota.
Rakasta vähän, ja elät hieman.
Muistat ehkä riemun ja elämän hinnan.

Melkein aina, jos pysähdyt ajattelemaan.
Jos kiireiltäsi ehdit kauppaa käydä.
Ajattele, että taivaassa sua ajatellaan.
Ja taivaaseen ei kovin moni löydä.
Rakasta vähän - saat paljon enemmän.

Ellet lyö. Et potki tai sotke.
Ellet maahan polje.
Ellet käsittele kuin roistoa,
elä jatkuvaa eilisen toistoa.
Saat sen, mitä pyysit.

Sano kiitos, ja saat enemmän.

Pikachu

Joskus kotona saa hetken hengittää.
Tuoksuja: on kanelikakku, on eukalyptuskynttilä.
On aikaa.

Ja sellaisena iltana, kun kodissa on melkein hiljaista,
sytytän tupakan, vedän siideripullon 4 minuutissa.
Sisällä kikattaen: kerran kapinallinen - aina kapinallinen.

Jumala antaa anteeksi. Koska olen ihminen. Ja joskus kiltti.
Itse asiassa aika useinkin.
Sain kutsun luokkakokoukseen. Taidan mennä.

Eemeli ei pidä ajatuksesta, että letkut irtoavat.
Happipullot tyhjenee, kun lasketaan vain, montako sormea on kädessä.
Uusia kirjoja, kirjoituskoneita, uusia nukenvaatteita.

Tilillä on tänään 680 euroa. Huomenna lähtee lainanlyhennys.
Elämän realiteetit. Aina ei voi jatkua näin.
Ruokaostokset maksoivat 62 euroa. Tälle viikonlopulle.

Tein kaneliporkkanakakun. Ja söin kolme palaa yhdeltä istumalta.
Jos en jätä muistoja, minulla ei ole ollut elämää.

Uusi siideripullo. Uusi neljä minuuttia. Pikachu.

Kiljuntaa ja salakieltä

Sallimus tai suojelus. Varjelus tai tarkoitus.
En jaksa kuunnella enempää Suomipoppia.
Onneksi on myös hengellinen taajuus.

Haara, perus, haara, perus.
Voimistelutunti on hikinen puuha,
ja aivan turha.
Sielun murha.

Sata sanaa ilman määrää oikeaa.
Hakata pyöreästä soikeaa.
Saamatta mitään aikaan kuitenkaan.

"Joulu tulee", hullu huutaa.
Ja taas tuntea voit sen,
äänet tonttu-ukkojen.

Korvatunturilla on liian hiljaista,
kun tontut tekee työtä,
valvoo pitkää yötä.

Mutten voi sanomatta olla,
ettei täällä kuutamolla,
näe hiihtää liian hyvin.
Tutkimaton on syvin.

Melkein orgastista nautintoa saa siitä,
ettei järki mihinkään riitä.
Kiitä elämästäsi kiitä,
ja riittämiin tarjoile itseäsi, tyrkytä.

Ja kun juoksen 40 kilometriä,
jälkeni hangella ovat keveät.
Kun jätätän ahmat taakseni.

Ahmojen juhlat, jo hautaan nakkaa.
Anna minun runoni valkeuteen palauttaa.
Uskoa, että elämänusko auttaa.

Raivotautisella voimalla voi olla,
yksi hyvä tarkoitus mielessä:
itsemurhan karkoitus.

Ja joka aamu tulee tyrmistyttävänä,
musertavana vastaan.
Kysyen: "Mikä maksaa?"

Mikä maksaa, ettei elämänilo kelpaa,
ja kasvatetaan valtionvelkaa?

Mikä maksaa, ettei kiikku heilu,
eikä silmissä pedon himo kiilu?

Mikä maksaa, että hiljainen joulu,
on laulu rakkauden puhtaan?

Mikä maksaa, ettei salaisuudet aukea,
eikä laukea, vaikka hinkkaa, ei laukea?

Just, tällainen runo, täysin turha.
Missä ovat valkeat sanat?
Palapelin oikeat palat?

Palapeli on ranta aamulla.
Palapeli on jälkiä hiekalla.
Palapelin kuuluu olla rauha.
Siellä ei ahman leuka jauha.
Eikä riehu raivohullu.

"Tule valkea taivas ja kuulas aamu.
Kaikkoa kipeä, pimeän haamu.
Tule ennalta-arvaamaton ilo,
minun silmiini sytytä taas valo.
Lämmintä ylle, kylmä on talo.
Lämmintä uunilohta, kermakastikkeessa."

Kiitos, että tilaukseni kuulet.
Ettei naapurit luule köyhäksi.
Laitetaan valoja, sytytetään sydämenpaloja.
Tutkitaan ennen tutkimattomia saloja.

Mennään aamuruskon aikaa merenrantaa,
ja kuvataan se palapeli.
Salainen merkkikieli, onkin sitten se taajuus,
jossa poissa on hulluus.

Mutta se kieli kuiskataan niin hiljaa,
ettei kiljunnalta kuulosta sen ääni.
Se on salainen kieli sisällä pääni.
Ja sen sulle kuiskaan,
jos sun sydän salasanan muistaa.

"Mustaa päälle hautajaisiin.
Herätyssoitto pitkällä äänellä.
Voit säädellä aikaa ja paikkaa,
mutta et elämäsi pituutta senttiäkään."

Matka pitkä on mökille.
Kepeällä sydämellä vielä pitempi.
Riittimenoista parhain,
on herätä varhain
ja katsoa tyynyn alle:
kuten haluat ja tilaat,
voit raahautua tai leijua sannalle."