Tahdon vain valokuvata.
Liittää blogiin kuvia.
Tehdä kalenterin.
Kirjoittaa runokirjan.
Tahdon vain muistijäljen,
jota kädessä pitää.
Olkoonkin kyynelein tehty.
Tahdon vain saada kuvat koneelle.
Koneen toiminnassa
ja käsittelyohjelman
opittuna.
Tahdon vain kirjoittaa uuden kirjan.
Lisätä kuvat.
Tehdä näkyvän jäljen.
Laittaa kirjahyllyyn.
Ansioitten joukkoon.
En jaksa odottaa.
Minä odotan silti.
Jostakin syystä.
En itsekään tiedä miksi olen kärsivällinen.
Kun niin tahdon valmiin tuloksen.
"Käymme kauppaa ajalla."
Ääni sisällä pääni.
Ääni, jota kutsuu itkemään.
"Itke minua vasten."
Ja minä tahdon vain uuden siiderin.
"Kiitos, että sain kirjoittaa nämä runot."
Ääni sisällä pääni ohjaa sanomaan.
"Käymme kauppaa ajalla."
Minä tiedän, ketkä ja keiden tähden.
Minä käsitän kokonaisuuden.
Ajoittain ja hetkittäin.
Mutta minä ikävöin vain sinua.
Jota en voi saada.
Näinä iltoina, yksin, mutta vailla hätää.
Minä kuvittelen, että kutsun sinut kylään.
Sinä saavut. Olet vihainen.
"Kutsut liian myöhään", sanot.
"Olen jo matkalla helvettiin,
joka on minunlaiselleni taivas."
Hyvää saa antamalla.
Minä en kestä katsoa sinua silmiin.
Minä muistan menneet.
Ja kadonneen vanhan kameran,
jonka tahdon takaisin.
En tiedä, miksi juuri se on niin tärkeä.
Virstanpylväs matkallani.
Minun ikiomani.
Minä väitän niin.
En voi menettää enempää.
Ei ole varaa, antaa kaiken mennä pois.
Minä pysyn yksinäisyydessäni.
Pysyn hetkissä helpotuksen.
Se itkettää, mutta se on hyväksyttävä.
Ei ole ketään tätä taakkaa jakamaan.
Minun tielläni ei ole pakopaikkoja,
kuin aamuisin bussissa
ja iltapäivällä kahvilassa.
Koira oppii odottamaan pakkasessa.
Menen sinne, minne tie vie,
sanoo vanha kappale.
Minä osasin laulaa sen.
Se oli kaunis laulu.
Minulla on kauniita muistoja.
"Minne tie vie, sinne mennä tahdon.
Olen matkalla mielin levollisin."
Kiitos, hetkestä helpotuksen,
kun sanat tulevat ulos.
Hetkellä helpolla jaksan taas,
yön yhden taivaltaa.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Jos ei ole hätä
Se oli hankala ohjelma. En oppinut sitä heti.
Minä tunsin kiireen ja hädän.
Minä en malttanut opetella.
Epätoivo voitti minut.
Minä suljin ohjelman ajatellen:
"Joku toinen kauniimpi päivä."
Ja minä odotan. Minä odotan.
Minä jaksan odottaa.
Joskus olen opas,
useimmiten opastettava.
Joskus kiire seisahtuu.
Ja silloin olen minä.
Silloin minä olen minä.
Ja sinä olet sinä.
Sellaisia hetkiä on pikkujouluina.
Kun kiireelliset ja ahneet
ovat lomalla.
Tule siis rakkaani, ja tuo mun kamera.
Tule ja joudu, ennen kuin tulee yö.
Älä lyö. Ja saat hengittää.
Omilla keuhkoillasi.
Tuntea, mitä elämä voi toisinaan olla,
jos ei ole hätä.
Minä tunsin kiireen ja hädän.
Minä en malttanut opetella.
Epätoivo voitti minut.
Minä suljin ohjelman ajatellen:
"Joku toinen kauniimpi päivä."
Ja minä odotan. Minä odotan.
Minä jaksan odottaa.
Joskus olen opas,
useimmiten opastettava.
Joskus kiire seisahtuu.
Ja silloin olen minä.
Silloin minä olen minä.
Ja sinä olet sinä.
Sellaisia hetkiä on pikkujouluina.
Kun kiireelliset ja ahneet
ovat lomalla.
Tule siis rakkaani, ja tuo mun kamera.
Tule ja joudu, ennen kuin tulee yö.
Älä lyö. Ja saat hengittää.
Omilla keuhkoillasi.
Tuntea, mitä elämä voi toisinaan olla,
jos ei ole hätä.
Osaan sanoa kymmenellä kielellä "kiitos."
Älä turhaan lausu nimeä Hänen.
Älä turhaan pilkkaa Häntä, johon et usko.
Jos tuntea voit lämpimän käden,
ja jos sinua kantaa tuonenlaakso.
Älä pelkää - älä vanno mitään.
Melkein aina silloin kun,
luulet, ettet jaksa enempää.
Avaat lippaan suljetun,
ja kannat taivasta sisällä sun pään.
Älä mitään pelkää - älä vanno mitään.
Kun kaipaat rohkaisua ja lämmintä sanaa.
Kun et enää usko, että on mitään, mihin palata.
Ole hiljaa ja rukoile salaa.
Hän ei sinulta rakkauttaan voi salata.
Älä mitään koskaan pelkää - älä vanno mitään.
Kun joutuu ilta ja melkein on jo yö.
Luulet, että hetken tämän voit rentoutua.
Minä hymyilen sinulle ja odotan. Yö.
Saapuu aina, ilman sinua.
Älä mitään pelkää koskaan, rakas, - älä vanno mitään.
Kun silmät suljet ja uneen kuljet.
Minä olen tässä ja odotan.
Yö tuo lumen, aamun valkean.
Minä en sinua kadota.
Rakasta vähän, ja elät hieman.
Muistat ehkä riemun ja elämän hinnan.
Melkein aina, jos pysähdyt ajattelemaan.
Jos kiireiltäsi ehdit kauppaa käydä.
Ajattele, että taivaassa sua ajatellaan.
Ja taivaaseen ei kovin moni löydä.
Rakasta vähän - saat paljon enemmän.
Ellet lyö. Et potki tai sotke.
Ellet maahan polje.
Ellet käsittele kuin roistoa,
elä jatkuvaa eilisen toistoa.
Saat sen, mitä pyysit.
Sano kiitos, ja saat enemmän.
Älä turhaan pilkkaa Häntä, johon et usko.
Jos tuntea voit lämpimän käden,
ja jos sinua kantaa tuonenlaakso.
Älä pelkää - älä vanno mitään.
Melkein aina silloin kun,
luulet, ettet jaksa enempää.
Avaat lippaan suljetun,
ja kannat taivasta sisällä sun pään.
Älä mitään pelkää - älä vanno mitään.
Kun kaipaat rohkaisua ja lämmintä sanaa.
Kun et enää usko, että on mitään, mihin palata.
Ole hiljaa ja rukoile salaa.
Hän ei sinulta rakkauttaan voi salata.
Älä mitään koskaan pelkää - älä vanno mitään.
Kun joutuu ilta ja melkein on jo yö.
Luulet, että hetken tämän voit rentoutua.
Minä hymyilen sinulle ja odotan. Yö.
Saapuu aina, ilman sinua.
Älä mitään pelkää koskaan, rakas, - älä vanno mitään.
Kun silmät suljet ja uneen kuljet.
Minä olen tässä ja odotan.
Yö tuo lumen, aamun valkean.
Minä en sinua kadota.
Rakasta vähän, ja elät hieman.
Muistat ehkä riemun ja elämän hinnan.
Melkein aina, jos pysähdyt ajattelemaan.
Jos kiireiltäsi ehdit kauppaa käydä.
Ajattele, että taivaassa sua ajatellaan.
Ja taivaaseen ei kovin moni löydä.
Rakasta vähän - saat paljon enemmän.
Ellet lyö. Et potki tai sotke.
Ellet maahan polje.
Ellet käsittele kuin roistoa,
elä jatkuvaa eilisen toistoa.
Saat sen, mitä pyysit.
Sano kiitos, ja saat enemmän.
Pikachu
Joskus kotona saa hetken hengittää.
Tuoksuja: on kanelikakku, on eukalyptuskynttilä.
On aikaa.
Ja sellaisena iltana, kun kodissa on melkein hiljaista,
sytytän tupakan, vedän siideripullon 4 minuutissa.
Sisällä kikattaen: kerran kapinallinen - aina kapinallinen.
Jumala antaa anteeksi. Koska olen ihminen. Ja joskus kiltti.
Itse asiassa aika useinkin.
Sain kutsun luokkakokoukseen. Taidan mennä.
Eemeli ei pidä ajatuksesta, että letkut irtoavat.
Happipullot tyhjenee, kun lasketaan vain, montako sormea on kädessä.
Uusia kirjoja, kirjoituskoneita, uusia nukenvaatteita.
Tilillä on tänään 680 euroa. Huomenna lähtee lainanlyhennys.
Elämän realiteetit. Aina ei voi jatkua näin.
Ruokaostokset maksoivat 62 euroa. Tälle viikonlopulle.
Tein kaneliporkkanakakun. Ja söin kolme palaa yhdeltä istumalta.
Jos en jätä muistoja, minulla ei ole ollut elämää.
Uusi siideripullo. Uusi neljä minuuttia. Pikachu.
Tuoksuja: on kanelikakku, on eukalyptuskynttilä.
On aikaa.
Ja sellaisena iltana, kun kodissa on melkein hiljaista,
sytytän tupakan, vedän siideripullon 4 minuutissa.
Sisällä kikattaen: kerran kapinallinen - aina kapinallinen.
Jumala antaa anteeksi. Koska olen ihminen. Ja joskus kiltti.
Itse asiassa aika useinkin.
Sain kutsun luokkakokoukseen. Taidan mennä.
Eemeli ei pidä ajatuksesta, että letkut irtoavat.
Happipullot tyhjenee, kun lasketaan vain, montako sormea on kädessä.
Uusia kirjoja, kirjoituskoneita, uusia nukenvaatteita.
Tilillä on tänään 680 euroa. Huomenna lähtee lainanlyhennys.
Elämän realiteetit. Aina ei voi jatkua näin.
Ruokaostokset maksoivat 62 euroa. Tälle viikonlopulle.
Tein kaneliporkkanakakun. Ja söin kolme palaa yhdeltä istumalta.
Jos en jätä muistoja, minulla ei ole ollut elämää.
Uusi siideripullo. Uusi neljä minuuttia. Pikachu.
torstai 29. marraskuuta 2012
Kiljuntaa ja salakieltä
Sallimus tai suojelus. Varjelus tai tarkoitus.
En jaksa kuunnella enempää Suomipoppia.
Onneksi on myös hengellinen taajuus.
Haara, perus, haara, perus.
Voimistelutunti on hikinen puuha,
ja aivan turha.
Sielun murha.
Sata sanaa ilman määrää oikeaa.
Hakata pyöreästä soikeaa.
Saamatta mitään aikaan kuitenkaan.
"Joulu tulee", hullu huutaa.
Ja taas tuntea voit sen,
äänet tonttu-ukkojen.
Korvatunturilla on liian hiljaista,
kun tontut tekee työtä,
valvoo pitkää yötä.
Mutten voi sanomatta olla,
ettei täällä kuutamolla,
näe hiihtää liian hyvin.
Tutkimaton on syvin.
Melkein orgastista nautintoa saa siitä,
ettei järki mihinkään riitä.
Kiitä elämästäsi kiitä,
ja riittämiin tarjoile itseäsi, tyrkytä.
Ja kun juoksen 40 kilometriä,
jälkeni hangella ovat keveät.
Kun jätätän ahmat taakseni.
Ahmojen juhlat, jo hautaan nakkaa.
Anna minun runoni valkeuteen palauttaa.
Uskoa, että elämänusko auttaa.
Raivotautisella voimalla voi olla,
yksi hyvä tarkoitus mielessä:
itsemurhan karkoitus.
Ja joka aamu tulee tyrmistyttävänä,
musertavana vastaan.
Kysyen: "Mikä maksaa?"
Mikä maksaa, ettei elämänilo kelpaa,
ja kasvatetaan valtionvelkaa?
Mikä maksaa, ettei kiikku heilu,
eikä silmissä pedon himo kiilu?
Mikä maksaa, että hiljainen joulu,
on laulu rakkauden puhtaan?
Mikä maksaa, ettei salaisuudet aukea,
eikä laukea, vaikka hinkkaa, ei laukea?
Just, tällainen runo, täysin turha.
Missä ovat valkeat sanat?
Palapelin oikeat palat?
Palapeli on ranta aamulla.
Palapeli on jälkiä hiekalla.
Palapelin kuuluu olla rauha.
Siellä ei ahman leuka jauha.
Eikä riehu raivohullu.
"Tule valkea taivas ja kuulas aamu.
Kaikkoa kipeä, pimeän haamu.
Tule ennalta-arvaamaton ilo,
minun silmiini sytytä taas valo.
Lämmintä ylle, kylmä on talo.
Lämmintä uunilohta, kermakastikkeessa."
Kiitos, että tilaukseni kuulet.
Ettei naapurit luule köyhäksi.
Laitetaan valoja, sytytetään sydämenpaloja.
Tutkitaan ennen tutkimattomia saloja.
Mennään aamuruskon aikaa merenrantaa,
ja kuvataan se palapeli.
Salainen merkkikieli, onkin sitten se taajuus,
jossa poissa on hulluus.
Mutta se kieli kuiskataan niin hiljaa,
ettei kiljunnalta kuulosta sen ääni.
Se on salainen kieli sisällä pääni.
Ja sen sulle kuiskaan,
jos sun sydän salasanan muistaa.
"Mustaa päälle hautajaisiin.
Herätyssoitto pitkällä äänellä.
Voit säädellä aikaa ja paikkaa,
mutta et elämäsi pituutta senttiäkään."
Matka pitkä on mökille.
Kepeällä sydämellä vielä pitempi.
Riittimenoista parhain,
on herätä varhain
ja katsoa tyynyn alle:
kuten haluat ja tilaat,
voit raahautua tai leijua sannalle."
En jaksa kuunnella enempää Suomipoppia.
Onneksi on myös hengellinen taajuus.
Haara, perus, haara, perus.
Voimistelutunti on hikinen puuha,
ja aivan turha.
Sielun murha.
Sata sanaa ilman määrää oikeaa.
Hakata pyöreästä soikeaa.
Saamatta mitään aikaan kuitenkaan.
"Joulu tulee", hullu huutaa.
Ja taas tuntea voit sen,
äänet tonttu-ukkojen.
Korvatunturilla on liian hiljaista,
kun tontut tekee työtä,
valvoo pitkää yötä.
Mutten voi sanomatta olla,
ettei täällä kuutamolla,
näe hiihtää liian hyvin.
Tutkimaton on syvin.
Melkein orgastista nautintoa saa siitä,
ettei järki mihinkään riitä.
Kiitä elämästäsi kiitä,
ja riittämiin tarjoile itseäsi, tyrkytä.
Ja kun juoksen 40 kilometriä,
jälkeni hangella ovat keveät.
Kun jätätän ahmat taakseni.
Ahmojen juhlat, jo hautaan nakkaa.
Anna minun runoni valkeuteen palauttaa.
Uskoa, että elämänusko auttaa.
Raivotautisella voimalla voi olla,
yksi hyvä tarkoitus mielessä:
itsemurhan karkoitus.
Ja joka aamu tulee tyrmistyttävänä,
musertavana vastaan.
Kysyen: "Mikä maksaa?"
Mikä maksaa, ettei elämänilo kelpaa,
ja kasvatetaan valtionvelkaa?
Mikä maksaa, ettei kiikku heilu,
eikä silmissä pedon himo kiilu?
Mikä maksaa, että hiljainen joulu,
on laulu rakkauden puhtaan?
Mikä maksaa, ettei salaisuudet aukea,
eikä laukea, vaikka hinkkaa, ei laukea?
Just, tällainen runo, täysin turha.
Missä ovat valkeat sanat?
Palapelin oikeat palat?
Palapeli on ranta aamulla.
Palapeli on jälkiä hiekalla.
Palapelin kuuluu olla rauha.
Siellä ei ahman leuka jauha.
Eikä riehu raivohullu.
"Tule valkea taivas ja kuulas aamu.
Kaikkoa kipeä, pimeän haamu.
Tule ennalta-arvaamaton ilo,
minun silmiini sytytä taas valo.
Lämmintä ylle, kylmä on talo.
Lämmintä uunilohta, kermakastikkeessa."
Kiitos, että tilaukseni kuulet.
Ettei naapurit luule köyhäksi.
Laitetaan valoja, sytytetään sydämenpaloja.
Tutkitaan ennen tutkimattomia saloja.
Mennään aamuruskon aikaa merenrantaa,
ja kuvataan se palapeli.
Salainen merkkikieli, onkin sitten se taajuus,
jossa poissa on hulluus.
Mutta se kieli kuiskataan niin hiljaa,
ettei kiljunnalta kuulosta sen ääni.
Se on salainen kieli sisällä pääni.
Ja sen sulle kuiskaan,
jos sun sydän salasanan muistaa.
"Mustaa päälle hautajaisiin.
Herätyssoitto pitkällä äänellä.
Voit säädellä aikaa ja paikkaa,
mutta et elämäsi pituutta senttiäkään."
Matka pitkä on mökille.
Kepeällä sydämellä vielä pitempi.
Riittimenoista parhain,
on herätä varhain
ja katsoa tyynyn alle:
kuten haluat ja tilaat,
voit raahautua tai leijua sannalle."
Sanoista teoiksi
Olisi niin mukavaa koristella bloginsa kuvilla.
Vaan jokaiselle jokaisena aikana, kai,
sanotaan: "Hintalappu on sun huvilla."
Sitä vastaan ei auta apinoida,
eikä varsinkaan kapinoida,
mutta enhän minä osaakaan olla kopea.
Joskus sanoja tehdessä syntyy miete,
on tämäkin ajanviete.
Kuin pellolla liete.
Jääkiteet kertovat sen:
talven tulon sateisen.
Tulkoon lumivaippa paksu.
Minulta luontuu lumenluonti.
Muttei viinan juonti. =)
On kiroukset ja siunaukset kuin setelit taivaasta, mutta
en lähtenyt tälle tielle ilman ideaa. Katunutta ideaa.
Katunutta ei laiteta pitoon, pitopöytään.
Se, joka kantaa, on ajatus.
Rahtiliikenteessäkin on vaaransa.
Jos huollattaa auton ja haaransa,
voi lasku tulla seuraavalla käynnillä.
Ja tilausajo perjantaina.
En jaksaisi laskea maailman ikää.
Enkä pitää kirjaa maksuista.
Mutta ajanlaskuista tiedän jotain.
Montakaan kertaa en itseäni vertaa,
johonkin alakuloiseen tai iloiseen.
Monettako kertaa itseäni vertaan,
siihen, mistä itse unelmoin.
Saavutinko suuren sadon, ehkä en.
Saavutinko lohipadon, ehkä en.
Jaksoinko 40 kilometriä pysähtymättä.
Ehkä joskus.
Kauan sitten, menin pakkaseen
huonoilla kengillä, just, mutta miksi?
Miksi ihmeessä en ollut sanoista teoiksi?
Vaan jokaiselle jokaisena aikana, kai,
sanotaan: "Hintalappu on sun huvilla."
Sitä vastaan ei auta apinoida,
eikä varsinkaan kapinoida,
mutta enhän minä osaakaan olla kopea.
Joskus sanoja tehdessä syntyy miete,
on tämäkin ajanviete.
Kuin pellolla liete.
Jääkiteet kertovat sen:
talven tulon sateisen.
Tulkoon lumivaippa paksu.
Minulta luontuu lumenluonti.
Muttei viinan juonti. =)
On kiroukset ja siunaukset kuin setelit taivaasta, mutta
en lähtenyt tälle tielle ilman ideaa. Katunutta ideaa.
Katunutta ei laiteta pitoon, pitopöytään.
Se, joka kantaa, on ajatus.
Rahtiliikenteessäkin on vaaransa.
Jos huollattaa auton ja haaransa,
voi lasku tulla seuraavalla käynnillä.
Ja tilausajo perjantaina.
En jaksaisi laskea maailman ikää.
Enkä pitää kirjaa maksuista.
Mutta ajanlaskuista tiedän jotain.
Montakaan kertaa en itseäni vertaa,
johonkin alakuloiseen tai iloiseen.
Monettako kertaa itseäni vertaan,
siihen, mistä itse unelmoin.
Saavutinko suuren sadon, ehkä en.
Saavutinko lohipadon, ehkä en.
Jaksoinko 40 kilometriä pysähtymättä.
Ehkä joskus.
Kauan sitten, menin pakkaseen
huonoilla kengillä, just, mutta miksi?
Miksi ihmeessä en ollut sanoista teoiksi?
maanantai 26. marraskuuta 2012
Se ei tee kipeää
9 Minuuttia.
9 minuuttia.
9 minuuttia.
Hengitän. Hitaammin. Keskityn.
9 minuuttia.
Unohdan ympäröivän maailman.
Uppoan syvälle virhelyönteihin.
Katson, mitä ja minne, seuraavaksi.
"Seuraava pysähdyspaikkanne on marketin parkkipaikka. Muistakaa varata piimää."
7 minuuttia.
Suunnittelin ihan itse reitin. Hämähäkinseitinkin tein. Ja siinä räpistelen, kunnes hämähäkki tulee ja syö.
Pelkästään paleltumakuolemia on tuhansia. Mutta huuda vain, ettei sinulla ole lämmintä yllä.
6 minuuttia.
Aika valuu tyhjiin. Sanat lakkaavat kaikumasta. Jää ontto olo, ettei käteni ole kädessäsi ja pelottaa.
Hengitän. Rentoudun. Keskityn.
Ostin muistikirjan. Saan valutettua kyyneleen kiitollisuudesta. Olen enemmän elossa kuin koskaan.
Juoksen lujempaa kuin ikinä. Enkä ketään ota mukaani.
5 minuuttia.
Olen kiitollinen 9 minuutin runosta. Ei uskoisi todeksi, että aika kuluu niin nopeaa. Ellei olisi kelloa, ei olisi ajanlaskua. Ellei olisi ajanlaskua, ei olisi historiaa. Ellei olisi historiaa, ei olisi kehitystä. Pidän kirjaa. Olen kirjanpitäjä tai kirjuri. Kauan sitten kaukaisessa Egyptissä.
4 minuuttia.
Nousen. Ostan uuden pipon. Seuraan jälkiä, jotka poukkoilevat umpimähkää. Kadun elämääni. Koetan pysyä järkevänä. Uskon unelmaan, että heliumpallo vielä posahtaa. Kadun motiivejani. Kasvatan siivet.
3 minuuttia.
Minä rakastan sinua, Jeesus. Kiitos, ettei se tee kipeää.
9 minuuttia.
9 minuuttia.
Hengitän. Hitaammin. Keskityn.
9 minuuttia.
Unohdan ympäröivän maailman.
Uppoan syvälle virhelyönteihin.
Katson, mitä ja minne, seuraavaksi.
"Seuraava pysähdyspaikkanne on marketin parkkipaikka. Muistakaa varata piimää."
7 minuuttia.
Suunnittelin ihan itse reitin. Hämähäkinseitinkin tein. Ja siinä räpistelen, kunnes hämähäkki tulee ja syö.
Pelkästään paleltumakuolemia on tuhansia. Mutta huuda vain, ettei sinulla ole lämmintä yllä.
6 minuuttia.
Aika valuu tyhjiin. Sanat lakkaavat kaikumasta. Jää ontto olo, ettei käteni ole kädessäsi ja pelottaa.
Hengitän. Rentoudun. Keskityn.
Ostin muistikirjan. Saan valutettua kyyneleen kiitollisuudesta. Olen enemmän elossa kuin koskaan.
Juoksen lujempaa kuin ikinä. Enkä ketään ota mukaani.
5 minuuttia.
Olen kiitollinen 9 minuutin runosta. Ei uskoisi todeksi, että aika kuluu niin nopeaa. Ellei olisi kelloa, ei olisi ajanlaskua. Ellei olisi ajanlaskua, ei olisi historiaa. Ellei olisi historiaa, ei olisi kehitystä. Pidän kirjaa. Olen kirjanpitäjä tai kirjuri. Kauan sitten kaukaisessa Egyptissä.
4 minuuttia.
Nousen. Ostan uuden pipon. Seuraan jälkiä, jotka poukkoilevat umpimähkää. Kadun elämääni. Koetan pysyä järkevänä. Uskon unelmaan, että heliumpallo vielä posahtaa. Kadun motiivejani. Kasvatan siivet.
3 minuuttia.
Minä rakastan sinua, Jeesus. Kiitos, ettei se tee kipeää.
Virhelyönnit
Jos rakastuisin muuhun kuin sanaan,
ja nauran taas. Olet tässä, lähellä.
Jos muhinoisin lakanoissa hikisen miehen kanssa,
tai nimittäisin lihaa ystäväksi,
ja nauran taas, olet tässä, lähellä.
En minä kaipaa 36 asteista kehoa.
En kaipaa lämmintä kainaloa.
En kaipaa riitaa alati jatkuvaa,
ja huutoa: "Tappamalla tästä selviää."
Minun uhoni kasvoi taivaisiin,
ja minun jaloissani on voima hypätä niin korkealle.
Sinä saat ajatella, vapaasti.
Vapaa kuin etana tai lintu.
Minä saan ajatella vapaasti, silitellä sateenkaarta,
etsiä viimeistä vapaata saarta,
ja hymyillä, jos siltä tuntuu,
harvemmin tuntuu.
Hymy on televisiossa pyllyssä.
Jos itse keksin ratkaisun,
mutta sitä en tee.
Siksi pelkään, että putoan radioaalloilta.
Siksi pelkään, että kaadun matkalla autotalliin.
Minä pakenin pimeää valoa.
Pakenin, koska elämä kiehtoo edelleen.
Paskat täällä kiehdo mikään muu,
kuin velvollisuudet.
Velvollisuudet ja palkka.
Sanat ja virhelyönnit.
ja nauran taas. Olet tässä, lähellä.
Jos muhinoisin lakanoissa hikisen miehen kanssa,
tai nimittäisin lihaa ystäväksi,
ja nauran taas, olet tässä, lähellä.
En minä kaipaa 36 asteista kehoa.
En kaipaa lämmintä kainaloa.
En kaipaa riitaa alati jatkuvaa,
ja huutoa: "Tappamalla tästä selviää."
Minun uhoni kasvoi taivaisiin,
ja minun jaloissani on voima hypätä niin korkealle.
Sinä saat ajatella, vapaasti.
Vapaa kuin etana tai lintu.
Minä saan ajatella vapaasti, silitellä sateenkaarta,
etsiä viimeistä vapaata saarta,
ja hymyillä, jos siltä tuntuu,
harvemmin tuntuu.
Hymy on televisiossa pyllyssä.
Jos itse keksin ratkaisun,
mutta sitä en tee.
Siksi pelkään, että putoan radioaalloilta.
Siksi pelkään, että kaadun matkalla autotalliin.
Minä pakenin pimeää valoa.
Pakenin, koska elämä kiehtoo edelleen.
Paskat täällä kiehdo mikään muu,
kuin velvollisuudet.
Velvollisuudet ja palkka.
Sanat ja virhelyönnit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)